Raevaaran Omaha esseet: Bluffaaminen
Bluffaaminen
Ensimmäinen voittava strategia, jonka omahapelaaja oppii, on yleensä nutsien vetäminen ja maksujen saaminen niille. Hyvin löysissä ja pehmeissä omahapeleissä se on myös paras strategia. Kun vastustajien taso paranee hieman, et saa enää automaattisesti maksuja lähes satunnaisilta käsiltä. Usein saat nutseilla melko pienen potin, kun kaikki vastustajat luovuttavat. Kun he maksavat, heillä on usein merkittävä määrä outteja sinua vastaan. Ei välttämättä tarpeeksi, että heidän maksunsa olisi oikeutettu, mutta tarpeeksi kaventamaan etusi melko pieneksi, ja lisäämään kassasi heilahteluja suuresti. Jos pelaat pienellä stäkillä, et välttämättä ole edes voitollinen pelaaja vaikka johtaisit aina lyödessäsi rahat keskelle: Häviät nutseja odottaessasi niin paljon rahaa, ettei kapea etusi vastustajan maksaessa hieman liian vähillä outeilla korvaa sitä.
Tällaisessa pelissä tasaisen voiton tekeminen vaatii pottien jatkuvaa ja röyhkeää ryöstelyä. Kaikki todella hyvät omahapelaajat bluffaavat melko paljon, osa tosin valehtelee asiasta.
Blokkeribluffi
Blokkereiksi kutsutaan kortteja, joita vaaditaan nutseihin. Esimerkiksi flopilla 78T ovat ysit blokkereita. Flopin ollessa K
8
5
on herttaässä blokkeri. Tunnetuimpia omahabluffeja on lyöminen kun sinulla on kädessäsi näitä blokkereita.
Suoran blokkereilla lyötäessä ongelmana on, että vastustajillasi voi yhä olla nutsit, vaikkakin hieman harvemmin kuin jos sinulla ei olisi blokkereita. Kahden suoran blokkerin ei pidä olla automaattinen peruste lyönnille, vaan tilanteen on oltava muuten otollinen. Ensinnäkin vastustajia on oltava melko vähän, tai törmäät usein nutseihin blokkereistasi huolimatta. Lisäksi pöytäkorttien on oltava sellaisia, että lyöntiäsi ei makseta juuri nutseja heikommalla kädellä. Otetaan esimerkiksi floppi J
T
8
. Sinulla on kädessäsi ysipari, ja toimit flopissa ensimmäisenä kolmea vastustajaa vastaan. Tämä on huono paikka ryöstölle, koska lyöntisi maksetaan monella suoraa huonommallakin kädellä. Värinvetäjät sekä kolmosten omistajat maksavat flopissa herkästi, koska heillä on osuessaan kaksi korttia aikaa yrittää kalastaa sinulta lisää rahaa. Oletetaan seuraavaksi, että floppi on J
8
5
. Sinulla on taas ysipari, mutta ei mitään varsinaista osumaa floppiin ja sökötät. Kolme vastustajaasi sököttävät perässäsi, ja turnikortti on Td. Tämä on erinomainen tilanne blokkeribluffille! Vastustajillasi ei luultavasti ole kovin vahvoja käsiä, koska he sököttivät flopin. Kaksi ysiäsi vähentävät suuresti todennäköisyyttä, että kukaan vastustajistasi olisi osunut suoran väliinvetoon turnilla. Turn on muutenkin parempi aika esittää suoraa, koska moni värinvedon tai kolmosten omistaja luovuttaa turnin pottilyöntiin, vaikka olisi maksanut sellaisen flopissa. Lisäksi tämä bluffi on uskottava: Vastustajillasi ei ole mitään syytä epäillä suoraasi tavasta jolla olet jaon pelannut.
Myös suoran mahdollistavien pöytäkorttien aukkojen määrä vaikuttaa suoran blokkereittesi hyvyyteen. Paras yhdistelmä on kaksi aukkoa sisältävä suora, esimerkiksi J87. Nyt suoran voi tehdä vain yhdellä korttiyhdistelmällä, T9. Pöydällä T87 ysiparisi voi törmätä sekä J9:ään että 96:een. Sen lisäksi, että löydät suoran vastastasi useammin, on alapään suoraan törmäämisessä toinenkin ongelma: Pelätessään yläpään suoraa saattaa vastustajasi pelata niin arasti, että luet hänet vetokädelle, ja tuhlaat ylimääräisiä jatkobluffeja kun pöytä ei pariudu, eikä väri täyty.
Nutsivärin blokkerilla lyömisessä taas ongelmana on, että liike on tuttu lähes jokaiselle omahapelurille. Hyvänä puolena on se, että tätä liikettä osataan myös aina epäillä, ja sen ansiosta saat aidolle nutsivärillesi ajoittain maksuja hyviltäkin pelaajilta. Tässä bluffissa tärkeintä on oikean uhrin valinta, sekä toteutuksen uskottavuus. Värin blokkerilla lyöminen toimii vain tiukkaa pelaajaa vastaan. Jos näet pelaajan maksavan monta peräkkäistä lyöntiä pikkuvärillä, on blokkeribluffi häntä vastaan luonnollisesti vain rahan lahjoittamista. Uskottavuudella taas tarkoitetaan sitä, että pelaat blokkeribluffin samoin kuin aidon ässävärin. Jos sinulla on aidolla flopatulla ässävärillä tapana vain maksaa flopissa, ja kalastaa näin vastustajalta lisälyöntejä, sinun on toimittava blokkeribluffilla samoin. Jos pelaat peliä, jossa pelaajilla on suhteellisen pienet stäkit, ja yrität ässävärillä ansoittaa vastustajasi lyömään itse itsensä all-iniin, et voi käyttää blokkeribluffia.
Tämän luvun loppupuolella esitellään joitakin bluffeja, joissa esitetään väriä vastustajan pelin perusteella. Blokkeriässä toimii niissä erittäin hyvänä tukena, ja kallistaa muuten hankalan valinnan usein bluffin yrityksen kannalle.
Pottien ryöstely
Pehmeässä pelissä on tyypillistä, että muutama pelaaja sököttää keskenään flopin, turnin ja riverin. Lopuksi vertaillaan noloina yksiä ja kaksia pareja, ja potti työnnetään suhteellisen satunnaiseen osoitteeseen. Tällaista ei pitäisi tapahtua, jos olet ollut mukana flopilla, koska velvollisuutesi on viedä potit jotka eivät muille kelpaa.
Varmuudella tällaisia potteja ei yleensä voi tunnistaa. Jos jätät varkauden turnille tai riverille, olet myös jo paljastanut oman heikkoutesi, ja hyvä pelaaja saattaa kopata bluffisi hyvinkin heikolla kädellä tai vastabluffilla. Enemmistö varkauksista kannattaa siis ajoittaa jo flopille.
Lähes floppi kuin floppi on ryöstettävissä, jos toimit viimeisenä tai toiseksi viimeisenä, ja muut pelaajat sököttävät sinulle. Älä kuitenkaan harrasta tätä sellaisia pelaajia vastaan, jotka usein hakevat check-raisea. Toiseksi viimeinen paikka on jopa hieman parempi ryöstämiseen kuin viimeinen, koska suurin osa pelaajista odottaa bluffiyritystä viimeiseltä paikalta.
Flopit, joihin osutaan harvoin, ovat hyviä ryöstökohteita jokaisesta positiosta. Hyvä esimerkki tällaisesta flopista on vaikkapa K
8
3
. Kortit ovat kaukana toisistaan, joten suoranveto on mahdoton, eikä värinvetoa ole. Kaukana toisistaan olevat kortit tekevät myös kahdet parit epätodennäköisemmiksi, mikäli vastustajasi harrastavat minkäänlaista käsien valikointia ennen floppia.
Bluffatessasi ei riitä, että vastustajat uskovat sinulla olevan kohtuullinen tai hyvä käsi, heidän pitää lisäksi foldata. Siksi toinen helposti ryöstettävä floppityyppi ovat flopit, joihin osuneet kädet johtavat muita käsiä hyvin paljon. Tällaisia ovat esimerkiksi pariutuneet flopit, flopit jotka koostuvat kolmesta saman maan kortista, sekä hieman vähemmässä määrin flopit jotka mahdollistavat valmiin suoran, mutta eivät värinvetoa.
Älä yritä ryöstää kovin monen pelaajan potteja. Kaksi tai jopa kolmekin vastustajaa on suhteellisen helppoa ajaa pakkaan hyvissä olosuhteissa, mutta suuremmalla pelaajamäärällä heität lähinnä rahaa hukkaan ryöstöyrityksillä.
Bluffit heikkouden osoituksen jälkeen
Usein vastustajasi kertovat sinulle itse, ettei heillä ole reissunkestävää kättä. Tällaisten bluffitilanteiden haistaminen on tämän luvun vaihtoehdoista haastavin laji, mutta hyvälle pelaajalle myös riskittömin. Vastustajasi pitää olla jossain määrin pelitaitoinen, koska törmäät näillä bluffeilla salettipeleihin, mikäli hän ei osaa pelata niitä järjellisesti. Myöskään erittäin hyviä pelaajia vastaan nämä bluffit eivät toimi. He eivät yleensä anna niihin tilaisuuksia, ja he saattavat myös ansoittaa sinut jos huomaavat sinun tekevän näitä bluffeja.
Kun vastustajallasi on merkittävästi rahaa jäljellä, ja hän pelaa käden tavalla joka olisi hyvin vahvalla kädellä järjetön, on sinulla tilaisuus bluffata hänet ulos. Lähes aina tällainen järjetön peli ilmenee selvästi alimittaisena lyöntinä flopilla tai turnilla, kun pöydällä on monia mahdollisia vetoja.
Otetaan esimerkiksi floppi J
T
8
. Pelaaja lyö kolmea pelaajaa vastaan noin puoli pottia. Kaikilla pelaajilla on reilusti rahaa jäljellä. Yksi pelaaja maksaa välissä, ja sinä toimit viimeisenä. Ensimmäisellä pelaajalla ei olisi syytä päästää ihmisiä vetämään halvalla väriä tai täyskättä, jos hänellä olisi aidosti hyvä peli. Välimaksajallakin on luultavasti vain värinveto tai jotain vielä heikompaa. Jos vastustajasi osaavat foldata, voit korottaa tähän millä kädellä tahansa. Mikäli he ovat taipuvaisia maksamaan pelkällä värinvedolla, tarvitset jonkinlaisen käden korotukseen, mutta sen ei tarvitse olla nutsisuora. Hienoin puoli tällaisessa bluffissa on, että et välttämättä tiedä onko vastustajallasi nutsisuora ilman apuvetoja vai keskikolmoset, mutta hän on kertonut kädestään kaiken oleellisen: Hän ei itse pidä kättään vahvana, ja luultavasti heittää sen pois kohdatessaan vastarintaa.
Jos paljon korottelun jälkeen pelaaja lyö hyvin pienen lyönnin riverillä, on kyseessä usein niin kutsuttu suojalyönti. Pelaaja tekee itse pienen lyönnin, koska hän ei halua heikolla kädellä joutua maksamaan suurta lyöntiä, jonka olettaisi vastustajansa tekevän jos hän sököttäisi. Useimpia pelaajia vastaan rivakka korotus suojalyönnin kylkeen korjaa potin.
Potin ryöstö vetojen täyttyessä, tai vastustajan vetojen mennessä ohi
Tätä bluffityyppiä käydään hieman abstraktimmasta näkökulmasta läpi myös luvussa Käden paljastaminen. Heikot pelaajat paljastavat usein käsityyppinsä. Merkitsevät käsityypit tässä tapauksessa ovat väri tai sen veto, suora tai sen veto sekä täyskäsi tai siihen johtavat kädet, eli parit, kahdet parit ja kolmoset. Yksinkertaisimmillaan pelaaja saattaa esimerkiksi korottaa valmiilla peleillään, ja maksaa vetokäsillä. Tarkkaile pelaajia joiden kanssa pelaat paljon, ja yritä tunnistaa miten he pelaavat erityyppiset kädet. Ero voi olla myös heidän fyysisessä käytöksessään, tai esimerkiksi miettimisajassa ennen maksua. Tuntemattoman pelaajan lukeminen tietylle käsiryhmälle on usein kallista ja vaarallista. Kätensä paljastamisen lisäksi vastustajasi pitää osata luovuttaa. Jos olet nähnyt hänen maksavat selvien täyskäsien tai värien lyöntejä suorilla, älä lahjoita hänelle rahaa bluffaamalla.
Kun tiedät vastustajasi käsityypin, voit usein bluffata hänet potista, kun jompikumpi muista käsityypeistä päätyy nutseiksi. Värin täyttyessä tai pöydän pariutuessa turnissa on tiukan pelaajan suoran ajaminen pakkaan helppoa. Mikäli he uskovat käteesi, heillä ei ole enää outteja, joten he myös luovuttavat. Mikäli teillä molemmilla on rahaa jäljellä, on pottilyönti turnissa vielä erityisen pelottava, koska siihen sisältyy uhkaus kolminkertaisesta lyönnistä riverillä.
Mahdollisen suoran täyttyessä turnilla tilanne on hieman hankalampi: Suoriin uskotaan melko helposti, mutta vastustajasi ei silti välttämättä osaa luopua korteistaan. Kolmosilla on suoraa vastaan 10 outtia täyskäteen tai nelosiin, värinvetäjillä 9 outtia. Kumpikaan ei saa riittäviä kertoimia pottilyönnin maksamiseen, mutta se ei usein estä sitkeää vetäjää. Helposti ennakoitavaa pelaajaa vastaan tämä ei ole ongelma, sinun tarvitsee vain tehdä jatkolyönti riverillä suoran pysyessä nutseina, ja saat vielä lisätuottoa heidän vajailla kertoimilla tekemästään turnimaksusta. Muista, ettet bluffaa tällaista pelaajaa vastaan turnilla suoraa esittäen, ellei heille jää tarpeeksi rahaa riveribluffia varten. Löysää ja arvaamatonta pelaajaa vastaan sinun on oltava varovaisempi. On aina olemassa mahdollisuus, että olet lukenut tilanteen väärin, ja vastustajallasi onkin käsi jota yrität esittää. Yhden pottilyönnin menetys turnilla ei ole katastrofi, mutta jos suunnitelmaasi kuuluu jatkolyönti riverillä suoran säilyessä nutseina, päädyt häviämään jopa neljä kertaa turnin pottilyönnin verran rahaa törmätessäsi aitoon suoraan.
Bluffiesi pitää aina näyttää samalta, kuin pelisi kädellä jota esität. Siksi sinun on esitettävä suoraa turnissa aina täydellä potinkokoisella lyönnillä, koska tekisit luultavasti niin myös aidolla suoralla suojataksesi sitä vedoilta. Väriä tai täyskättä esittäessäsi pienempikin lyönti riittää, koska se riittäisi myös aidolla värillä tai täyskädellä.
Pöydän pariutuessa tai värin tai suoran täyttyessä riverillä tarvitsee sinun vain saada vastustaja uskomaan käteesi. Se saattaa osoittautua hieman vaikeammaksi kuin turnissa, koska et voi uhata vastustajaasi enää suuremmalla lyönnillä seuraavalla kortilla. Hyvänä puolena bluffisi tarvitsee onnistua hieman harvemmin, koska voit bluffata nyt pienemmällä lyönnillä. Riverillä käsiä ei enää tarvitse suojata ohivedoilta, ja vahvoilla käsillä lyöntien tavoitteena on vain saada maksimimäärä rahaa vastustajalta. Bluffiesi täytyy jäljitellä lyöntiesi kokoa aidoilla käsillä. Jos lyöt aidolla värillä puoli pottia saadaksesi maksun, ja väriä esittävällä bluffilla täyden potin saadaksesi vastustajat kippaamaan, teet tarkkaavaisten vastustajiesi pelin liian helpoksi.
Bluffit vedon tukena
Jos pelaajilla on rahaa jäljellä, kolmoset on suoraa vastaan parempi vetokäsi jos pöydällä on myös värinveto. Värinveto toimii paremmin, jos pöytä mahdollistaa myös suoran wrapin. Syynä tähän on se, että maksaessasi pöydällä joka mahdollistaa kaksi vahvaa vetoa, ei vastustajasi voi varmuudella asettaa sinua vain toiselle niistä. Kun esität osan ajasta myös sinulta puuttuvaa vetoa sen toteutuessa, on vastustajallasi kaksi huonoa vaihtoehtoa: Joko hän päätyy usein luovuttamaan potin sinulle myös aidon vetosi mennessä ohi, tai hän päätyy bluffiesi tarkastamisen ohessa maksamaan sinulle lisää rahaa vetosi toteutuessa.
Vastastrategia tälle bluffille on vetojen pelaaminen aggressiivisesti. Oletetaan, että lyöt ässävärin vedolla potin floppiin, joka mahdollistaa myös valmiin suoran. Hyvä, aggressiivinen pelaaja maksaa lyöntisi kolmosilla. Hän olettaa peliksesi suoran. Jos värisi nyt osuu turnissa, hän saattaa päätyä lahjoittamaan sinulle huomattavan määrän rahaa yrittäessään bluffata ”suoraasi” pakkaan.
Bluffien yleisyys
Jos yrität bluffia aina tilaisuuden tullen, rupeavat vastustajasi luultavasti pian maksamaan lyöntisi aina, ja häviät bluffeihin huomattavasti enemmän kuin lisääntyneet maksut aidoille käsillesi tuottavat. Kuinka usein sitten pitäisi bluffata?
Hyvänä pohjana voidaan pitää matemaattista lähestymistapaa. Mikäli bluffien määrä aitoihin vahvoihin käsiisi nähden on sama kuin vastustajallesi lyöntisi tarjoama pottikerroin, on sama miten usein hän maksaa. Esimerkki: Riveri täyttää mahdollisen värin, ja lyöt puoli pottia. Vastustajasi saama pottikerroin on 3:1. Sinulla pitäisi siis olla tämän lyönnin tehdessäsi nutsiväri kolme kertaa neljästä, ja bluffi kerran neljästä. Tässä suhteessa bluffaamalla sinun ei tarvitse kiinnittää huomiota siihen, kuinka usein vastustajasi maksaa lyöntisi. Lyöntisi odotusarvo on sama tekee hän mitä tahansa, ja parempi kuin jos löisit vain aidoilla väreillä, jolloin hän voisi aina luovuttaa, tai jos bluffaisit useammin ja hän maksaisi joka kerta.
Käytännössä vastustajasi eivät kuitenkaan pidä tarkkaa kirjaa bluffimäärästäsi, eivätkä vastaa matemaattisesti optimaalisella pelillä. Opettelemalla heidän pelityylinsä ja hyödyntämällä sen virheitä voit päästä paljon matemaattista lähestymistapaa parempaan tulokseen. Monet pelaajat ovat aivan liian arkoja, ja voit bluffata heitä lähes joka kerta. Toiset taas ovat kroonisia tarkastajia, ja sinun tarvitsee bluffata heitä vain jos näyttää, että he aikovat parantaa tapansa. Pelaajilla on yleisen tiukkuuden lisäksi myös henkilökohtaisia taipumuksia, jotka saattavat helpottaa bluffaamista. Jotkut pelaajat esimerkiksi ajattelevat lyöntejä rahamäärinä, sen sijaan että suhteuttaisivat lyönnit potin kokoon. Tällaisia pelaajia voit bluffata isommissa poteissa paljon tavallista enemmän, koska saat heidät usein luovuttamaan pottiin nähden hyvin halvoilla lyönneillä.
Myös pöytäimagosi vaikuttaa luonnollisesti siihen, miten usein sinun kannattaa bluffata. Bluffit tuottavat parhaiten rahaa pelaajalle, jonka ei ajatella ikinä bluffaavan, ja huonoiten pelaajalle jota epäillään aina. Jos sinua siis pidetään villinä pelaajana, kannattaa sinun bluffata vain kaikkein edullisimmissa paikoissa, kun taas tiukkana pidetty pelaaja voi bluffata kaiken aikaa. Äärimmilleen vietynä tällainen käytös johtaa tietysti siihen, että muiden pelaajien kuva sinusta muuttuu ajan kanssa. Yritä pitää huolta pöytäimagostasi. Jos sinulla on tapana bluffata usein, heitä kiinni jäädessäsi vain korttisi nopeasti pois äläkä herätä asialla sen kummempaa huomiota. Jos taas bluffaat todellisuudessa melko vähän, voit kiinni jäädessäsi vaikka kommentoida jakoa tai bluffiyritystäsi muutamalla sanalla. Yllättävän yksinkertaiset keinot vaikuttavat siihen, mitä ihmiset unohtavat ja mitä muistavat.
$2,000
PER YEAR!







